Raakavillaprojektini jatkuu. Olen kyllä jo noista villoista saanut vähän lankaakin aikaiseksi, ja pätkän käyttänyt käsitöissä. Villaa on kuitenkin paljon (vaikka ison osan annoin eteenpäin) ja sen peseminen oli vasta pieni osa projektia.
Pesun ja kuivauksen jälkeen villa pitää karstata (tai kammata) että sitä voi kehrätä. Minulla on vain käsikarstoja, sitäpaitsi kampaamiseen tämä villa on aivan liian lyhytkuituista. Käsikarstoille vaihtoehto on karstamylly, jolla voi nopeammin karstata isompia määriä, mutta ne ovat melko kalliita.
Aluksi, kun karstasin villaa kehruuta varten, tein aina lepereitä. Niillä on myös moni muita nimityksiä: lepare, hahtuva, leppee ja ties mitä. Amerikkalaisten nimitys sille on ”rolag”, mutta he tekevät sen hieman eri tavalla kuin suomalaiset. Suomessa se yleisesti tehdään niin, että karstattu villa pyöritellään käsikarstojen selkäpuolien avulla löysäksi pötkyläksi.
No, sitten löysin maininnan sellaisesta kuin puni. Ensin luulin että se on perusmuodossaan nimeltään ”pun” ja ihmettelin, kun mitään tietoa siitä ei löytynyt. Kehruuryhmässä minua valistettiin, että se on ”puni”, eli puuvillakuitupatukka. Tuota kuitutekniikkaa käytetään intiassa puuvillan kehräämisessä, ja sieltä se on sitten levinnyt länsimaihin ja muidenkin kuitujen kehruuseen.
Puuvillakuituhan on todella lyhyttä ja pienen kokeilun jälkeen luulen ymmärtäväni, miksi puni on lyhyelle kuidulle hyvä muoto: Kuidut pysyvät siinä tiiviisti järjestyksessä ja kehrätessä lähtevät siitä kätevästi aukeamaan. Pitkä kuitu ei puniin varmaankaan sopisikaan. Omissa puneissani ainakin pidemmät kuitupätkät helposti kiristyvät rinkuloiksi punin ympäri ja kehrätessä sitten niistä tulee ”esinahka” joka jää lopuksi jäljelle, ja joka on melkoisen vaikea avata kehrättäväksi.
Toisaalta, tämän nykyisen villani kanssa puni toimii paremmin kuin lepere: Kun käsissä on monen pituisia kuituja, punista ne on hieman helpompi kehrätä langaksi kuin lepereestä, joka on hyvin höttöinen ja vailla mitään rakennetta. Puni on myös parempi varastoida kuin lepere, joka litistyy ja menettää muotonsa helposti.
Kuidusta riippuen tekisin punin enemmän tai vähemmän tiukaksi: Lyhyt kuitu sopii varmasti tiukkaan puniin, mutta pidempi tai sekapituinen kuitu juoksee paremmin löysemmältä punilta. Tulen tätä teoriaa testaamaan sitten joskus koirankarvan kanssa.
Puni tehdään kierittämällä karstattu kuitu kahden puikon ympäri:
Kehrääminen punista (punilta?) tapahtuu sitten ihan kuin lepereenkin kanssa: Lähdetään patukan päästä venyttämään kuitua vähän kerrallaan ja antamaan sille kierrettä.
Jossain ohjeistettiin, että ennen kehräystä puni kannattaa venytellä valmiiksi. Samaan tapaan, kuin muitakin kuituja voi valmistella, että syötettävä aines on valmiiksi jo lähempänä haluttavaa paksuutta. Tämä on taas mieltymyskysymys. Itsekin kokeilin molempia tapoja – sekä venyttämätöntä patukkaa että kunnolla venyteltyä – enkä löytänyt touhussa ratkaisevaa eroa puolustamaan ylimääräistä työvaihetta.
Puneja pitää vielä kokeilla muillakin kuiduilla. Sitten täytyy myös testata amerikkalaiseen tyyliin tehty rolag, ja kenties tutkia vielä pseudo-rolag ja fauxlag. Kampatopsin olen jo kokeillut ja se on ihana juttu, mutta ihan erilaisia kuituja varten. Lisäksi pitää opetella pitkäveto, johon punit kuulemma sopivat parhaiten. Kokeilujeni jälkeen uskon sen kyllä todeksi, mutta pitkäveto ei ole ihan helppo juttu tuosta vain alkaa tehdä 😀
Pelkkä Blogi 