Kaupallinen yhteistyö Johannas, 3D-tulostettujen tuotteiden verkkokauppa.
Tärkeä pieni tavara rukilla kehräämisessä on rukin rulla. Kirpputoreilla myytävissä perinnerukeissa onkin usein suurimpana ongelmana, että rullia on vain yksi – tai jopa ei ollenkaan. Yhdelläkin kehrääminen on työlästä, kun joutuu sitten siirtelemään säikeitä muualle että saa ainokaisen rullan tyhjennettyä. Siksi niitä on hyvä olla ihan vähintään kolme (kaksisäikeisen langan tekoon), mielummin neljä tai enemmänkin.
Perinnerukkien rullista kuitenkin puhun sitten toisessa postauksessa, nyt keskitytään moderneihin rukkeihin.
Tämä on ihka ensimmäinen kerta kun blogini tekee kaupallista yhteistyötä: aiemmin olen kieltäytynyt kaikista ehdotuksista. Löysin Johannan ”printtipajan” joskus Kässämessut netissä -tapahtumasta ja nyt keväällä tiedustelin, saisinko rullia teetettyä. Aloimme yhdessä niitä työstää ja homma toimi mielestäni niin hyvin että asia on hyvinkin blogiyhteistyön arvoinen. Olen siis saanut rullista alennusta ”konsulttiapuani” vastaan.
Ostin viime kesänä Scacht Ladybug -rukkini, a.k.a. Penelope Garcian. Se on erinomainen rukki enkä millään enää siitä luopuisi. Ehkä pahin vika siinä ovat Schachtin alkuperäiset rullat, jotka siis sopivat (lähes) kaikkii Scachtin rukkeihin: Matchless, Sidekick, Flatiron ja Ladybug. Vain Scacht-Reeves käyttää erilaisia rullia.
Edullisimmatkin Scachtin rullista ovat hävyttömän hintaisia – reilusti yli 30 euroa kappale, vaikka ovat muovisia. Ne ovat myös kovin kömpelöitä ja raskaita, ja tänä muovin säästämisen kulta-aikana niissä on ihan turhan paljon materiaalia. Heidän ”regular”-rullansa on vieläkin kalliimpi. Siinä laipat sentään ovat puuta, mutta edelleen kara on muovia.
Uusien rullien ”prototyypit” myötäilivät alkuperäistä designia. Niissä oli kuitenkin sekä materiaali- että kokoamisongelmia. Karaa oli todella vaikea saada liimattua kohtisuoraan laippoihin nähden ja rullat pitivät ihan kamalaa ääntä kehrätessä.

Tästä sitten lähdettiin kehittämään ja keventämään. Kara paremmaksi, laippoja kevyemmiksi. Toimivampi liitettävyys osille. Johanna teki erinomaista työtä! Seuraava paketillinen oli jo upea:
Osat nahksahtivat helposti ja napakasti toisiinsa ja pysyvät hyvin paikoillaan ilman liimoja. Kirkas akryylinen kara on laadukkaan tuntuinen ja erittäin toimiva. Rulla saattaa pitää hieman enemmän ääntä kuin alkuperäinen, mutta mielestäni ei häiritsevästi. Toisaalta se saattaa olla myös aivan äänetön – ja alkuperäinenkin voi toisinaan möykätä.
Näistä rullista tuli nopeasti suosikkejani, alkuperäisiä en enää haluaisi käyttääkään. Johannan rullien etuna on myös se, että laipasta näkyy läpi, jolloin säikeen kertymistä rullalle on helpompi seurata. Lisäksi nyöriura on hitusen suurempi. Se on etu erityisesti paksumpaa nyöriä käyttävälle.
Myös tilavuudessa on mielestäni ero alkuperäiseen. Toki en ole tehnyt tästä mitään virallista mittausta ja materiaali, kehruun laatu, samoin kuin rullalle pyörittämisen säännöllisyys vaikuttavat rullan ”vetoisuuteen”. Schacht ilmoittaa alkuperäisten rulliensa vetoisuudeksi noin 100 grammaa, mutta näille meni melko vaivatta 160 grammaa berninkarvaa niin säikeenä kuin kerrattuna lankanakin.
Tähän mennessä Johannalta löytyy Schacht-rullien lisäksi myös Louëtin, Blissin ja Majacraftin rullat. Työn alla on myös perinnerukin rulla, mutta siitä sitten myöhemmin. Rullat ovat kaupassa kehruu -otsikon alla. Voit tilata rullan joko osina tai valmiiksi koottuna. Itse kokoaminen on kuitenkin erittäin helppoa ihan kenelle tahansa.




Olen testannut vain Schachtin rullia, muita mainittuja rukkeja en tunne omakohtaisesti. Muista tarkistaa rullan sopivuus omaan rukkiisi ennen tilausta. Mikäli tarvitset jonkun muun mallin rullia, ota suoraan yhteyttä Johannaan!