Liukukoukku rukin lyhtyyn

Lyhdyn koukut ovat hyvin pieni, mutta vaikutukseltaan valtavan suuri osa rukkia. Jos ne ovat rikki, väärässä asennossa tai vain vähän vääränlaiset, kehrääminen voi olla hyvinkin ärsyttävää – tai jopa mahdotonta. Tämä asia on nyt ollut tapetilla sekä Ladybugin että upouuden e-spinnerini kohdalla.

Ladybugin koukut ovat alusta asti ärsyttäneet minua. Ne ovat melko harvassa lyhdyn siipeä pitkin – vastakkain olevat koukut ovat lomittain toisiinsa nähden. Eli jotta säie kerääntyisi rullalle kauniisti, sitä joutuu joka siirrolla koukusta toiseen siirtämään myös lyhdyn yli toiselle siivelle. Tai sitten pitää kehrätä ”vuoristojonoa”, jolloin säikeiden väliin jää syvät laaksot, ja tulla sitten toisen puolen koukkuja pitkin takaisin päin ja siten täyttää laaksot.

Tyhmän sijoittelun lisäksi koukut ovat hyvin avonaiset. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että jos säikeen imua ei ole tarpeeksi, niin hyvin helposti säie lipsahtaa ulos koukusta. Varsinkin kerratessa, ja erityisesti, jos rulla alkaa olla täysi.

Niinpä sitten aikani asiaa kiukuteltuani päästin sisäisen pellepelottomani irti ja tein Penelopelleni ihan ikioman, kustomoidun liukukoukun (sliding hook).

Nypin ensin vain toisen siivekkeen koukut irti. Ajattelin, että koko lyhty ei sitten ole pilalla, jos en saakaan hommaa toimimaan.

Ensimmäinen prototyyppi syntyi muovipäällysteisestä sähköjohdon pätkästä taivuttelemalla.

Ei kaunis, mutta periaatteessa toimiva. Huomasin kuitenkin heti, että säikeen ollessa rullan kauimmaisessa päässä se hankaa rullan toisen pään reunaan. Ei hyvä. Eli tuohon kulmaan tietysti tarvitaan kiinteä koukku. Niinhän se tehdasvalmisteisissakin vempeleissä toimii.

Keskellä yötä materiaalit olivat vähissä, niin menin sillä mitä (miehen) nippelilaatikoista löytyi: Toinen pätkä sähköjohtoa 😀 Tuo pätkä oli kuitenkin niin lyhyt, että en saanut sitä taivuteltua niin, että se olisi kehrätessä pysynyt paikoillaan. Kehruukurssi alkoi seuraavana aamuna, niinpä vetäisin koukun paikoilleen maalarinteipillä. Viritelmä oli ruma kuin mikä, mutta toimi erinomaisesti koko kurssin ajan. Hienosta teippauksesta ei valitettavasti tullut kuvia…

Kurssin jälkeen paneuduin asiaan uudemman kerran. Kävelin Puuilon hyllynvälejä järjestelmällisesti läpi etsien kaikkea, mikä edes kaukaisesti voisi mahdollisesti auttaa projektiani. Saaliistani jatkoon pääsi messinkinen kattokoukku ja poistolaarista löytynyt messinkinen vänkyrä, joka on kai tarkoitettu verhotankoon ikään kuin rissaksi. Vänkyrää taivuttelemalla ja liimaamalla siihen huonekaluhuopaa sekä tuon kattokoukun sain lopputulokseksi tämmöisen vekottimen:

Huonekaluhuopaa piti ohentaa ja koukkua liimatessani onnistuin melkein liimaamaan sormenikin yhteen, mutta hilavitkutin näytti lupaavalta. Loputkin alkuperäiset koukut irti, poralla pieni reikä lyhdyn kulmaan, siihen yksi koukku ohjuriksi, ja vimpain paikalleen.

Olen tuolla nyt jo kehrännyt ihan reilut kilometrit, ja vekotin toimii erinomaisesti. Se pysyy tarpeeksi hyvin paikallaan kehrätessä, mutta on erittäin helppo siirtää ja hienosäätää. En todellakaan enää palaisi entisiin koukkuihin, tämä on miljoona kertaa toimivampi!

Sitten huusholliin saapui tuo sähkörukki. Ashfordilla on oma ”sliding hook flyer”, joka on e-Spinnerissä käytössä. Samanlaisen hankin aiemmin Huldaan, voidakseni tehdä sillä vähän isompia vyyhtejä kuin mihin perinnerukin pienet rullat taipuvat. Näissä lyhdyissä tuo ”sliding hook” eli liukuva koukku on kamala viritelmä.

Nippelin ideana on, että puristamalla noita kahta rinkulaa toisiansa kohti pitäisi varren ympäri kiertävän osan puristuksen pienentyä niin, että koukkua saisi hilattua siipeä pitkin toiseen paikkaan. Tuo siipi on melko karhea lasikuituinen puikko jossa nyt ei oletusarvoisestikaan mikään luista. Nippelin varret taipuvat melko holtittomasti kun niitä yrittää painaa ja varsinkin kun viritelmää yrittää liu’uttaa siipeä pitkin.

Minulla on näitä vimpaimia nyt ainakin neljä, ja yksikään ei toimi oletetulla tavalla. Niiden siirtämiseen siipeä pitkin tarvitaan iso nippu voimaa, kasa terveitä niveliä (joita minulla ei ole) ja vähintään kaksi kättä. Ja onnea matkaan. Hienosäädöstä ei juuri voi puhua. Tiedän myös, että tuo musta muovirengas kuluu käytössä ja menee lopulta poikki. Kokonaisuudessaan melkoinen insinööritaidonnäyte – not.

Ashfordin lyhdyn siipi on siis pyöreä, ja sen takia en voinut tähän rukkiin tehdä samanlaista nippeliä kuin tuo Ladybugin erittäin onnistunut viritelmä. Se olisi vain pyörinyt holtittomasti siiven ympäri eikä olisi siksi toiminut. Niinpä taas vääntelin ja kääntelin rautalankaa ja messinkiä ja selailin kaiken karvaisia nippeleitä netistä. Lopulta päädyin hyvin yksinkertaiseen ratkaisuun:

Tuossa on siis paperipuristin-nimellä kulkeva klipsi, varmaankin pienin semmoinen. Siitä on leikattu puristinosan molemmat päät pois. Pikaliima ei tarttunut rosteriseen klipsiin edes karhennuksen jälkeen, joten liimasin siihen ensin palan liukuestemattoa ja sitten koukun siihen päälle. Uskomatonta kyllä, mutta viritelmä todellakin pysyy kasassa kehrätessäkin, ja toimii kuin unelma.

Kulmaohjuri oli tässä lyhdyssä jo valmiina, niin siitä ei tarvinnut huolehtia.

Käsillä tehdessä on tärkeää, että työkalut ovat toimivat ja mieleiset. Joskus siihen pääsee vain käyttämällä pientä luovuutta.

Advertisement