Toisen Sukan Syndrooma

Villasukkia neulovalle kansalle TSS on yleismaailmallisesti tunnettu ongelma (engl. Second Sock Syndrome – SSS). Pitäisiköhän se peräti lisätä ICD-10 -koodistoon omana diagnoosinaan?

Ymmärrän hyvin tuon ongelman minäkin. On todella tylsää, että ihmisellä on kaksi jalkaa (tai kättä, kun lapasia neulotaan). Mutta näin on, ja yksi sukka ei lämmitä kahta jalkaa. Ja yksi yhteinen sukka molemmille jaloille tekee liikkumisen hieman haastavaksi. Siksi sukkia on oltava kaksi. Yleensä.

Sitä en ymmärrä, että miksi (usein) puhutaan ikäänkuin magic loop, looppaus, olisi ainoa ratkaisu tuohon ongelmaan. Ainoa konsti tehdä kaksi sukkaa yhtä aikaa? Kun ei ole.

Minä en ole looppaamista edes kokeillut, sillä tiedän muista hommista, että alta aikayksikön menisi hermo kaapeleiden kiskomisesta edestakaisin. Isommassa neuleessa pyöröt on ok ja hyvä keksintö, mutta sukka… ehei. Neulot muutaman silmukan ja taas saat kiskoa kaikki tavarat silmukoiden läpi että saat työkalut asettumaan oikein seuraavan pätkän neulomiseen.

Ilman looppaamistakin olen aina tehnyt kaksi sukkaa rinnakkain – juurikin TSS:n takia, tai sitä välttääkseni. Ihan tavallisilla sukkapuikoilla. Sukkapuikkoja löytyy kätköistäni aina vähintään kaksi settiä saman kokoisia. Ihan siksi, että voin aloittaa kaksi sukkaa tai kaksi lapasta samanaikaisesti ja kutoa niitä rinnakkain.

Tässä aloitettuna lapaset berninpaimenkoiralangasta.

Ensin tulee kumpaankin resori, sitten molempien varret, sitten kantapäät. Joskus, jos on jokin hankalampi systeemi – esim. poikkeukselliset kavennukset tai lisäykset – saatan tehdä kerros kerrallaan, yksi kumpaankin sukkaan. Tulee sitten varmasti samanlaiset eikä tarvitse muistella jälkeenpäin, miten tuli mikäkin kohta neulottua. Minä kun harvoin teen sukkia/lapasia ohjeen mukaan tai kirjoitan ylös mitä sinne tuli sävellettyä.

Näistä tossuista ei ikinä olisi tullut samanlaisia, ellen olisi tehnyt niitä rinnakkain ”yhtä aikaa”. Ne on tehty koukkuamalla ja virkkaamalla, ja kumpaakaan tekniikkaa en osaa. Koukkuamisen (tunisialainen virkkaus) osalta nämä olivat ensimmäinen yritys.

Toisenlainen ratkaisu Toisen Sukan Syndroomaan on lakata tekemästä sitä toista sukkaa. Olen nyt muutaman päivän kuunnellut Ilun Handu Duunaan Youtube-kanavaa (suosittelen!) ja hänen ratkaisunsa on juuri tämä. Kuulemma, kun ei sitä paria kuitenkaan sitten koskaan neulomisen jälkeen enää näe, niin miksi vaivautua sitä edes tekemään?

Niinpä.

PS. Huomaan että minulla on tageissakin ”villasukka” – yksikössä. Lapaset sen sijaan ovat monikossa. Hmm…

Advertisement

6 thoughts on “Toisen Sukan Syndrooma

  1. Mitens ne langat kahteen neulottavaan sulla on? Siis onko kahdet kerät vaiko toinen työ aloitettu ns. päältä ja toinen sisältä? Meneekö langat sotkuun? Siis lankojen hallinta, miten sen hoidat?

    Tykkää

    1. Useimmiten on kummallekin sukalle omat kerät. Jos on vaan yksi kerä, niin jaan sen kahtia. Joskus tosin en viitsi, tai en halua pikkukeriä, niin vierittelen sitten samalta kerältä. Siinä kyllä yleensä hyvin pian palaa hermot (varsinkin jos on yhtään useampi kuin yksi väri) ja kerä tulee kuitenkin jaettua 😀

      Liked by 1 henkilö

  2. Kudon useita (n 10 kpl) yksittäisiä sukkia laitan kassiin….sitten arvon sieltä kelle teen parin , toimii ainakin mulle 😊

    Tykkää

    1. Hehe, konstit on monet, ja mikä kenellekin parhaiten toimii 😀 Minua tuo masentaisi kovin, kun olisi niin iso kasa parittomia sukkia pariansa odottamassa :’D

      Tykkää

  3. Jos tekee orjallisesti ohjeen mukaan, ongelmaa ei ole. Kun kuitenkin improvisoin, joudun laskeskelemaan kerroksia valmiista sukasta. Kahta yhtäaikaa en ole kokeillut, enkä kokeile. Suurimman osan teen kaksivärisinä ja yhdessäkin sukassa lankojen setviminen on joskus hankalaa, saati kahdessa yhtä aikaa.

    Tykkää

    1. Se oliskin kun joku keksisi langat, jotka eivät koskaan mene sotkuun! 😀

      Minulla tuppaa käsiala vähän vaihtelemaan, siksikin tykkään tehdä kahta yhtäaikaa. Ihailen heitä, jotka osaavat tehdä tasakokoista käsialaa päivästä ja työstä toiseen!

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s