Minä olen kasvanut käsitöiden (ja musiikin) maailmassa. Äiti oli väsymätön käsitöiden tekijä, ja hänen tekemistään ja seikkailuaan erilaisten käsitöiden maailmassa sain katsella läheltä koko ikäni. Mutta myös isän puolelta kädentaito tulee vahvana: isänäiti – mummu – oli melkoinen pioneeri monessa asiassa käsityön saralla. Eläkepäivinään hän sitten laajensi osaamistaan myös maalaus- ja savitaiteen sekä grafiikan puolelle.
Kerttu Savijärvi 28.6.1916-21.7.2020
Siunaus Kuhmoisissa 15.8.2020
Monet lapsuuteni suurimmista muistoista ovat Keski-Suomen maaseudulta Kuhmoisista, Puukkoisten kylästä. Isän kotitalo, Kotajärvi, oli mummun valtakuntaa. Navetassa oli hienojen käsitöiden myyntinäyttely, lampolassa lauma lampaita, joista saatiin villoja. Niitä sitten kuskattiin mummun ja papan kanssa kehräämöön papan postinoranssilla Pösöllä. Minä pikkutyttönä makasin menomatkan takapenkillä katonrajassa isojen villapaalien päällä ja pelasin perillä papan kanssa itselleni karkkirahat pajatsosta.
Piesalassa oli kangaspuita, joilla kudottiin hienoja villakankaita tai kodikkaita mattoja, mitä milloinkin. Rantasauna, jonne vesi aina tulvi keväällä, toimi värjäämönä: siellä isoissa rautapadoissa mummu ja tätini Terttu Hassi keittelivät lankaliemiä. Niitä liemiä varten mummu oli kiipeillyt pitkin Kotavuoren metsiä etsimässä sopivia kasveja lankojen värjäämiseksi. Muistan patojen tuoksun ja sen ison puukapulan, jolla pataa hämmennettiin. Ja kuulen edelleen korvissani, kuinka mummu kertoi mitä kasveja oli löytänyt ja miten hän lausui sanan ”aluna” – se oli jotain kummallista ainetta jota sai apteekista ja jota tarvittiin värjäämiseen.
Vanhaan aittaan mummu antoi minun ja ystäväni tehdä oman pienen ”kauppamme”. Sinne taiteiltiin paperinukkeja ja pieniä vihkosia, joihin olimme kirjoittaneet tarinoita, joissa jokainen sana alkoi samalla kirjaimella. Kannessa oli sitten aina tuo kirjain suurikokoisena ja väritettynä.
Sain osallistua myös myyntinäyttelyn tuotteiden valmistamiseen. Mummu opetti tekemään pirtanauhaa, sitä sitten pätkittiin sopiviin pätkiin, solmittiin päät ja pujotettiin ison puupallon sisään. Lopuksi vielä metallirinkula, ja avaimenperä oli valmis. Näitä tuli tehtyä melkoisen monta – se oli kai tavallaan ensimmäinen ”kesätyöni”.
Elämä muuttui kovasti, kun mummu ja pappa muuttivat Jämsään ja jättivät Kotajärven talon muihin käsiin. Se oli jollain tavalla ikäänkuin lapsuuden loppu ja tuntuu edelleenkin kovin haikealta.
Jämsän aikoinaan Mummu kertoi hurjia tarinoita siitä, kuinka oli ampunut ritsalla rehtorin silmälasit nurkkaan ja tehnyt ties mitä koiruuksia. Vanhuuteen asti mummu olikin jotakuinkin pitelemätön: 87-vuotiaana hän päätti vanhempieni uudessa asunnossa kokeilla, millaista on laskea peppumäkeä portaita pitkin. Oli katsellut, kun lapset sitä tekivät ja mietti, että eipä ole tullut kokeilleeksi, niin nyt olisi aika ja tilaisuus. Loppupäätelmä asiasta oli, että kyyti oli hänelle turhan töyssyistä 😀
Mummu asui yksin (papan kuolemasta v. 1991 lähtien) omassa asunnossaan 103-vuotiaaksi asti. Taisi olla 90-vuotias, kun joutui ajamaan ajokokeen uusiksi saadakseen ajokorttinsa uusittua. Mummu otti tästäkin asiasta kaiken ilon irti – kävi muutaman ajotunnin oppiakseen ajamaan uudempia autoja. Hänellä kun oli allaan ikivanha Mitsubishi, josta kaikki nykyhienoudet puuttuivat, ohjaustehostinta myöten. Voi mitä juttuja mitä niistä ajotunneistakin kuultiin!
Mummulla oli aina käsityö tekeillä. Tai useampi. Ja sohvantakunen ja papan vanha huone olivat täynnä hänen maalauksiaan. Jouluksi koko laaja suku sai yleensä hänen itse maalaamansa joulukortin, lisänä oli milloin savitöitä, milloin neuleita, milloin mitäkin. Sukkia ja lapasia syntyi tehdastahtiin ja niitä hänellä oli aina laatikkokaupalla jaettavaksi. Ainakin käsitöitä ja tauluja on myös ollut esillä lukemattomissa näyttelyissä.
Mummu oli omanarvontuntoinen nainen, mutta vaatimaton omista tekemisistään ja saavutuksistaan. Hän oli Persoona jättisuurella Peellä ja nautti suunnatonta arvostusta ja ihailua jälkipolviensa parissa. Hän jätti maailmaan valtavan aukon, jota kukaan muu ei pysty täyttämään.
Mummun sisarentytär Aino Niskanen kirjoitti hienon muistokirjoituksen mummusta. Liitän sen tähän kuvana, kuva on Jämsän Seutu -lehdestä. Sama kirjoitus on myös Hesarin Muistot-osiossa täällä. Aino on ihanasti kerännyt tekstiin mummun keskeisiä saavutuksia.
Elävä muisti:
Tekstiilitaidetta Puukkoisissa (Kerttu Savijärven televisiohaastattelu)
Pelkkä Blogi 
Näin rakasta äitiäni viimeisen kerran viime syyskuussa hänen 85 vuotis juhlissa, jolloin hän antoi minulle Kerttu Savijärven kutoman ja ompeleman pitkän liivin. Se on koristeltu pirtanauhoilla. Liivi on punainen ja niin kauniisti tehty.
Ajattelin juuri, että googlaampa tekijän nimen, koska se on ihanasti näytteillä merkissä, joka on ommeltu liivin niskaan; Käsityötä, Kerttu Savijärvi, Kuhmoinen.
Rakas äitini kuoli maaliskuun alussa tänä vuonna. Asun englannissa ja en päässyt hautajaisiin.
Tuli vaan niin jännä fiilis, kun luin tämän ihanan liivin hienolle kuuluvasta tekijästä ja hänen elämästään. Olen itsekin käsityöitten tekijä ja arvostan suuresti kaikkea käsintehtyä.
Kiitos kirjoituksestasi ja toivon, että suruasi lohduttaa se, että mummusi töitä arvostetaan täälläkin.
Anne
TykkääTykkää
Anne, todella ikävää ettet päässyt äitisi hautajaisiin. Tämä vuosi on ollut niin outo!
Mutta ihana kuulla tuollainen tarina mummun työstä, kiitos että jaoit sen!
TykkääTykkää