Marjan levypulla

Inhoan leipoa pullaa. En tykkää syödäkään sitä kuin todella harvoin, mutta sen leipominen – siis niin ei minun juttuni! Mutta taas tuli yritettyä…

Edellisen (ei-niin-onnistuneen) pulla-seikkailuni leipäkoneen kanssa voit lukea täältä:
Piirakkaa ja rusinapullaa

Piiiiiitkästä aikaa siis tuli keittiössäkin touhuttua muutakin kuin pakolliset tiskit ja satunnaiset perunankuorimiset. En vaan ole ollut niin terässä että olisin jaksanut, niin isäntä on aika lailla huolehtinut myös ruuanlaitosta. Ja sitten, ensimmäiseksi tauon jälkeen alan tehdä pullaa! (tähän semmoinen hymiö joka merkitsevästi pyörittelee silmiään)

Leipurin apulainen
”Mitä sä teet? Nuuhnuuh…?”

Meidän Meena-bernin siskon omistaja kokeili keväällä tehdä pikapullaa samaan tyyliin kuin peltileipäkin tehdään. Minähän nappasin Marjan ohjeen talteen itselleni, ja nyt se tuli testattua. Ja eihän se taaskaan sujunut ilman kommelluksia…

Ohjeen mukaan taikinan voi tehdä ihan tavallisella vispilällä. Sillä siis mentiin.


Leipomisiin minä tarvitsen täsmälliset ohjeet. Inhoan sitä, että jossain lukee esim. ”ripaus suolaa” – kuinka paljon se on??? Tai ”kaksi banaania” – Mitäh? Kaksi pientä voi olla yhtä paljon kuin yksi iso! Tahdon grammoja!!! Tai niinkuin tässä luki: Vehnäjauhoja. Syvä huokaus. Juu, kunnon pullaleipuri tietää, koska taikinassa on tarpeeksi jauhoja. Minä en. (Lisää itkupotkuraivarihymiö)

No, laittelin taikinan valmiiksi ja lisäsin jauhoja niin kauan kuin jaksoin niitä taikinaan sekoitella. Tuntui, että tuo vispiläkään ei olisi selvinnyt enemmästä. Kardemummaakin lisäsin ohjeen mukaisesti ”maun mukaan”. Oikeasti se olisi tarkoittanut että jätän sen pois, sillä inhoan kardemummaa. Mutta kiltisti laitoin sitä puoli putkiloa, kun mies vartavasten haki sitä kaupasta.

Taikina levisi pellille oikein kauniisti. Vähän piti auttaa. Taputtelu ei kyllä oikein onnistunut paljojenkaan jauhojen kanssa. Liian löysää. Peittelin laitoksen liinan alle kohoamaan puoleksi tunniksi. Hyvin kohosi.

Sitten  olisi pitänyt leikata taikinapyörällä ruudukko, ”katkoviivat” kohonneeseen pullaan. Haha, ei tapahtunut. Käytin pizzaleikkuria paremman puutteessa, ja yhden vedon jälkeen siinä oli enemmän taikinaa kuin pellillä. Olkoon. Leipäveitsi pystyy kyllä paistuneeseen pullaan.

Sitten piti jollain pienellä kipolla tehdä pullaan koloja, joihin sitten laitetaan täytettä. Olin varannut osaan pullasta voita, sokeria ja kanelia, osan aioin täyttää rahkaseoksella (purkilliseen passionrahkaa sekoitin yhden kananmunan). No, jonkin sortin koloja sain aikaan, mutta tietysti muotti keräsi taikinat itseensä ja kolot täyttyivät löysällä taikinalla heti kun muotti nousi sieltä ylös.

Hah. Tungin sitten rahkat koloihin kuminuolijalla, voinokareet sai sinne hyvin painettua sormin, ja voin päälle sitten vaan kanelit ja sokerit. Näytti ihan hyvältä, mutta kananmunalla voitelun jätin suosiolla väliin kokonaan. Ei olisi pullasutikäsittelyn jälkeen varmaan jäänyt pellille yhtään mitään.

Sitten vaan tuotos uuniin. Paistumisen aikana oli hyvä tiskailla tiskejä pois.

Keväällä meidän hella hajosi ja ostettiin uusi. Vanhan kanssa osasin pelata ja tiesin aika hyvin ihan intuitiolla kuinka kuumaksi se piti laittaa ja kuinka kauan siellä voi mitäkin paistaa. Tai sitten katsoin maksimiajan ohjeesta ja sen jälkeen lisäilin aikaa tarpeen mukaan, kun uuni hoiti hommansa hiukan hitaanlaisesti.

Nyt ajattelin että hei, meillähän on hieno uusi uuni ja siinä voi varmaan jopa käyttää kiertoilmaa. Asetin ajastimen ohjeen mukaisesti 15 minuuttiin ja jätin pullan paistumaan.

O-ou… Ihan ei palovarotin pillastunut, mutta ei varmaan paljosta puuttunut. Kiertoilma on näköjään todella tehokas, vaikka ei paistakaan tasaisesti. No, onneksi vain pinta oli liian tumma, itse pulla ei ollut palanut. Kosmeettinen ongelma. Kotioloissa palaneen päälisen voi kuoria pois ennen syömistä.

Täytteet näyttivät hyvältä ja pulla oli kauniisti kohonnut. Liiat jauhot saivat tekeleen näyttämään paremminkin leivältä kuin pullalta.

Isäntä maisteli pullaa urhoollisesti ja väitti että kyllä se pullalta maistuu. Yritti tapailla jotain sanaa, joka olisi kuvannut makuelämystä, mutta se jäi löytymättä. Veikkaan, että ei kehdannut ihan rehellisesti sanoa mielipidettään, kun vaimo kerrankin edes yritti leipoa pullaa.

Rahkatäyte oli oikein hyvä. Pulla sen ympärillä ei niinkään. Voisilmät olivat valuneet ikävästi pullan ”läpi” leivinpaperille ja niiden palojen pohja on ällöttävän rasvainen. Itse pulla oli melkoisen mautonta.

Sinänsä idea on hyvä, ja jos maun saa kohdalleen, tätä reseptiä voi käyttää jatkossakin. Täytyy korvata rasvaton maito kevyt- tai täysmaidolla (tai jatkaa sitä vaikka ruokakermalla), sokeria vähän enemmän, samoin sitä yök kardemummaa. Ja jauhoja lisää, että taikinasta tulee paremmin käsiteltävä. Käsivispilä joutaa jäädä laatikonpohjalle, ja laitan koneen hommiin seuraavalla kerralla.

Loppukaneettina, että seuraavana päivänä, yön muovipussissa muhittuaan, pulla oli sentään vähän parempaa kuin ihan tuoreena. Varsinkin kun äkkiä huuhteli sen alas kahvilla.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.